Simppeliä arkiruokaa herkkusienistä
18.04.2017Sieniviikko kannustaa kokkaamaan monipuolisia sienireseptejä kotikeittiössä. Ympäri vuoden kaupoista löytyvien viljeltyjen Champ-sienten käyttö on helppoa ja terveellistä – niitä ei tarvitse pestä ennen käyttöä.
Huhtikuussa vietettävä sieniviikko kannustaa suomalaisia kokeilemaan sieniä arkisessa ruoanlaitossa. Sienillä herkuttelu onnistuu metsäsienten sesongin ulkopuolellakin, sillä tuoreita ja laadukkaita viljeltyjä sieniä pääsee poimimaan kauppojen vihannesosastoilta ympäri vuoden.
Suomalaisten Champ-sienten valikoimasta löytyy vaihtoehtoja moneen makuun. Kaikille tuttuja herkkusieniä löytyy sekä ruskeana että valkoisena, ja normaalin koon lisäksi valita voi myös jumbo-version. Se sopii erinomaisesti grillaukseen, kun kannan poistaa ja sienen täyttää vaikka tuorejuustolla. Ympärille kääritty pekoni viimeistelee herkun. Lisäksi valita voi muhkean kokoisen portobellon, jota myydään sekä rasiassa että irtomyynnissä.
Maltilla mausteita, hyödynnä yrttejä
Viljeltyjen sienien käyttö on helppoa. Niitä ei tarvitse pestä ennen ruoanvalmistusta, sillä pyyhkiminen vaikka talouspaperilla tai puhdistus pullasudilla riittää. Suomalaiset herkkusienet voi nauttia huoletta joko raakana tai kypsänä, joten niitä voi hyödyntää esimerkiksi salaateissa tai sormisyötävien täytteissä. Viljellyistä sienistä irtoaa vähemmän nestettä metsäsieniin verrattuna.
Sieniä ei kannata haudata liikojen mausteiden alle. Yrtit sopivat kuitenkin hyvin täydentämään sienien makua. Lisää sieniruokien joukkoon esimerkiksi persiljaa, timjamia, rosmariinia, meiramia tai oreganoa. Hapokkuutta saa sitruunamehusta, viinistä ja viinietikasta.
Uskalla kokeilla kasvisruokaa
Sienet ovat ravinteikkaita ja terveellisiä ja sisältävät paljon kuituja, jotka edistävät ruoansulatuksen toimintaa. Lisäksi mukana on vitamiineja ja kaliumia, jotka suojaavat verenpaineen kohoamiselta. Säilytä sienet jääkaapissa, sillä lämpimässä ja vetoisessa tilassa ne kuivuvat helposti. Muista säilyttää sienet pakkausrasiassaan, sillä se suojaa niitä ilmavirtauksilta ja kolhuilta.
Sienet sopivat melkein mihin tahansa ruoanvalmistukseen. Kasvisruoka näkyy koko ajan enemmän myös sekasyöjien lautasella, ja sienillä saa tuotua vegeherkkuihin täyttävän lisän. Kokeile esimerkiksi sieniravioleja tomaattivuohenjuustokastikkeella tai kuorrutettuja herkkusieniä valkosipulidipillä. Klassinen ruskea kastike puolestaan saa uutta potkua herkkusienistä.