Laihian Mallas -logo
  • Etusivu
  • Reseptit
  • Lähiruokauutisia
  • Ammattilaisille

Maustekakku kolmella tavalla – klassikosta joulun juhlakakuksi

13.10.2026

Maustekakun tuoksu kertoo jo uunissa, että syksy on täällä ja joulu lähestyy. Tuttua klassikkoa ei kuitenkaan tarvitse tarjota aina samalla tavalla. Helposta maustekakkupohjasta syntyy niin kahvipöydän perinteinen kakku, pienet kinuskikuppikakut kuin näyttävä puolukka-kinuskikakku joulun juhlapöytään.

Maustekakku kuuluu niihin leivonnaisiin, joiden maut sopivat erityisen hyvin pimeneviin syyspäiviin ja joulun odotukseen. Kaneli, kardemumma ja inkivääri tuovat tuttuja mausteisia makuja, mutta klassikosta saa pienillä muutoksilla myös aivan uudenlaista tarjottavaa.

Tuoppi Mehevä Maustekakku -jauhoseos tekee leipomisesta mutkatonta. Kuivat ainekset ovat valmiina jauhoseoksessa, ja kotona lisätään vain 2,5 dl vettä ja 1 dl rypsi- tai oliiviöljyä. Taikina sekoitetaan tasaiseksi yhdessä kulhossa, kaadetaan vuokaan ja paistetaan 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Maustekakun mehevyyttä tuovat muun muassa kuivattu omena ja manteli. Jauhoseos sisältää myös ruismallasta ja ruishiutaleita, jotka lisäävät kakun kuitupitoisuutta ja antavat sille täyteläisen maun.

Perinteinen maku, tämän päivän tapa leipoa

Laihian Maltaalla perinteiset viljatuotteet ja maut halutaan tuoda luontevaksi osaksi tämän päivän keittiötä. Tuoppi Mehevä Maustekakku on tästä yksinkertainen esimerkki: leipoja voi tehdä helposti klassisen maustekakun tai käyttää jauhoseosta lähtökohtana aivan uudenlaiselle leivonnaiselle.

Kaikkea ei tarvitse tehdä alusta asti itse, jotta lopputulos tuntuu itse leivotulta. Välillä riittää, että sekoittaa, paistaa ja tekee lopusta omannäköisensä.

Viimeisimmät artikkelit

  • Maustekakku kolmella tavalla – klassikosta joulun juhlakakuksi
  • Mämmi vaihtaa sesonkia -Kymppi Halloween ja Joulu kerrosmämmit
  • Kymppi Rahkavoitaikina tekee kotileivonnasta helpompaa
  • Kotimainen herneproteiini sujahtaa tuttuihin ruokiin
  • Mämmi yllättää: 5 helppoa tapaa käyttää pääsiäisen klassikkoa
  • Miksi mämmi on tummaa? Vastaus löytyy ruismaltaasta
  • Helppo joulu kaikille -Kymppi joululaatikot pakkasesta
  • Joulun sienisalaatit
  • Kotimaiset Champ herkkusienet -vastuullinen valinta
  • Talkkuna – maukas, täyttävä ja vatsalle ystävällinen perinneruoka arkeen

2016 © Laihian Mallas Oy