Thai tofukeitto kookoksella ja limellä
Lämmin thai tofukeitto vie makumatkaan Asiaan. Kookosmaito antaa tälle keitolle pehmeän ja täyteläisen maun.

4
1 h
Ainekset
n. 300 g
kiinteää tofua
2 rkl
öljyä
1
sipuli
2 kynttä
valkosipulia
3
porkkanaa
2-3 cm:n pala
tuoretta inkivääriä
200 g
Champ herkkusieniä
1 tl
thaimausteseosta
1 tl
kurkumajauhetta
2 tl
chili flakes-hiutaleita
5 dl
vettä
1
kasvisliemikuutio
1
limen mehu
2 dl
kookosmaitoa
1/2 ruukku
korianteria
Ohje
- Aloita kuivaamalla tofu, ja aseta se paperiin käärittynä kahden lautasen väliin, niin että toinen lautanen toimii tofun päällä painona. Anna olla n. 10 minuutin ajan. / ….Pilko tofu pienehköiksi paloiksi, ja paista kypsäksi kookosöljyssä kattilan pohjalla.
- Kuori ja hienonna sipulit, ja tee porkkanoista ohuita siivuja. Hienonna inkivääri. Pese ja kuivaa herkkusienet, ja viipaloi ne.
- Leikkaa tofu kuutioiksi, ja tarvittaessa kuivaa sitä vielä hieman. Laita pannulle hieman kookosöljyä, ja paista tofut rapeiksi kuumalla pannulla käännellen.
- Lisää kattilan pohjalle kookosöljyä ja sipulit, ja freesaa noin minuutin ajan. Lisää sitten mukaan mausteet, sekä muut hienonnetut raaka-aineet. Paistele sekoitellen, kunnes sienet ovat saaneet kunnolla väriä ja ovat lähes valmiita.
- Lisää mukaan vesi ja kasvisliemikuutio, ja anna kiehahtaa muutaman minuutin ajan. Ota kattila pois hellalta, ja purist sekaan limen mehu. Kaada sitten mukaan kookosmaito, sekä paistetut tofukuutiot. Koristele keitto runsaalla tuoreella korianterilla, ja nauti!