Ruis-mallasvispipuuro

Perinteisiä reseptejä maakunnista: Etelä-Pohjanmaa

Kuohkea ruis-mallasvispipuuro on ihana yhdistelmä hapanta ja makeaa. Puuro vaatii hieman aikaa, mutta palkitsee maullaan. Tarjoa puuro esimerkiksi maidon ja sokeroitujen puolukoiden kera.

laktoositon, maidoton, soijaton, kananmunaton, pähkinätön

Ruis-mallasvispipuuro
8
1,5 h + jäähdytys

Ainekset

1½ l
vettä
3–5 dl
puolukoita
3 dl
karkeita täysjyväruisjauhoja
1 dl
Tuoppi Mämmi- ja leipämaltaita
1–2 dl
sokeria
ripaus suolaa
puolukoita ja maitoa tarjoiluun

Ohje

Mittaa vesi ja puolukat teräskattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää ruisjauhoja ja maltaita vähän kerrallaan koko ajan reippaasti kierrevatkaimella vispaten.

Kun puuro kiehuu uudelleen, vähennä lämpöä ja anna hautua hiljaa kiehuen noin tunnin ajan. Sekoittele ahkerasti hautumisen aikana. Mausta valmis puuro suolalla ja sokerilla.

Anna puuron jäähtyä rauhassa mieluiten seuraavaan päivään. Ensin huoneenlämmössä, sitten jääkaapissa.

Vatkaa jäähtynyt puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi ja kiiltäväksi, noin 15 minuuttia. Mitä pidempään vatkaat, sen kuohkeampaa puurosta tulee. Tarjoa vispipuuro puolukoiden ja maidon kanssa.

Kokeile myös näitä