Punajuurihummus

Punajuurihummus on maukas levite esimerkiksi dippipöydän antimien lisukkeeksi. Kokeile myös saaristolaisleipäreseptimme kaverina.

Punajuurihummus
8
20 min, sulatusaika: 1 vrk

Ainekset

450 g
Kymppi punajuurisosetta, pakaste
300 g
keitettyjä kikherneitä
2
valkosipulinkynttä
2 rkl
tahinia
1 tl
juustokuminaa
½
sitruunan mehu
2 tl
suolaa
½ tl
mustapippuria rouhittuna
1 dl
oliiviöljyä

Ohje

Laita Kymppi punajuurisose sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan.

Levitä sulanut punajuurisose uunipellille leivinpaperin päälle. Pirskottele päälle hieman oliiviöljyä. Paahda sosetta uunissa noin 10 min 200 asteessa. Näin saat hummukseen paahteisemman maun.

Laita tehosekoittimen kulhoon sose, kikherneet, valkosipulit ja hienonna tasaiseksi. Lisää joukkoon loput aineet paitsi oliiviöljy ja sekoita.

Lisää öljy lopuksi ohuena nauhana hummuksen joukkoon koko ajan sekoittaen. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää.

Tarjoa punajuurihummus esimerkiksi paahdetun saaristolaisleivän kera.

 

 

Kokeile myös näitä