Panzanella salaatti

Raikas salaatti saa makua ja ruokaisuutta Tuoppi saaristolaisleivästä. Paahda saaristolaisleipäviipaleet voissa, revi leivät salaatin päälle ja herkullinen panzanella on valmis!

Panzanella salaatti
4
20 min

Ainekset

100 g
Vihreäkeiju jääsalaatti
4
tomaattia kuutioina
1
kurkku kuorittuna kuutioina
1
punasipuli ohueina suikaleina
1 tl
suolaa
mustapippuria
3 rkl
hyvää oliiviöljyä
1 kpl
sitruunan mehua
8 kpl
ohutta siivua Tuoppi Mallasmestarin Saaristolaisleipää (jauhoseos)
40 g
voita
Koristeluun:
tuoretta basilikaa, rucolaa tai oreganoa

Ohje

Lämmitä paistinpannu keskilämmölle. Laita pannulle voi ja anna sulaa. Levitä leipäsiivut pannulle ja paahda molemmin puolin, kunnes leipä on paahteisen ruskea. Nosta leivänpalat talouspaperin päälle jäähtymään.

Sekoita kulhossa tomaatti, kurkku, punasipuli ja mausteet. Lisää joukkoon öljy ja sitruunan mehu. Sekoita tasaiseksi ja anna maustua.

Levitä jääsalaatti laakean tarjoiluvadin pohjalle. Ripottele päälle marinoidut kasvikset. Murra leipälastuja salaatin päälle ja sekoita tasaiseksi. Voit lusikoida marinointilientä vielä salaatin joukkoon. Viimeistele tuoreilla yrteillä ja mustapippurilla.