Helppo herkkusieni-peltileipä

Tämän helpon herkkusieni-peltileivän valmistelet kätevästi jo edeltävänä päivänä. Pinnalle tiputellut herkkusienet ja juusto tekevät siitä ruokaisan lisän vaikka grilliherkuille tai lisukkeeksi esimerkiksi juhlavalle salaattipöydälle.

Helppo herkkusieni-peltileipä
8
40 min

Ainekset

1 l
jauhoja
suolaa
1 ps
kuivahiivaa
½ rkl
sokeria
3 dl
vettä
200 g
Champ-herkkusieniä
5
oksaa Vihreäkeiju rosmariinia
100 g
kotimaista vuohenjuustoa
1 dl
oliiviöljyä
sormisuolaa

Ohje

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vesi ja vaivaa reilut 5 minuuttia kunnes taikina on löysää, mutta sileää ja venyvää. Nosta taikina joko leivinpaperilla päällystetylle uunipellille tai kahteen pienempään peltiin, painele litteäksi ja anna nousta kelmulla peitettynä jääkaapissa yön yli.

Nosta leipä pöydälle reilut puolituntia ennen paistamista. Viipaloi herkkusienet, nypi rosmariinista lehdet, revi vuohenjuusto paloiksi ja nostele kaikki kohonneen leivän pinnalle. Kaada päälle oliiviöljyä ja ripottele pinnalle sormisuolaa. Paista 220 asteessa 20 minuuttia.

Reseptin tuotteet

Kokeile myös näitä