Makukauran tarina tuotekehityspäällikkö Henriettan kertomana


Makukauran tarina tuotekehityspäällikkö Henriettan kertomana

MAKUKAURAN TARINA alkoi oikeastaan jo yli kymmenen vuotta sitten pohdinnoilla, miten nykyaikaistaa huipputerveellinen perinnetuote – TALKKUNA. Tuote, jossa on huikea määrä terveellisiä kauran kuituja, runsaasti kasviperäistä proteiinia ja makukin kohdallaan.

Idea löysi muotonsa jo ennen Makukauraa ja erilaisia makuversioita tehtiin useita. Syntyi tuoteperhe nimeltään Viljahyvä – annospakatut maustetut välipalatuotteet, makuina Mustikka ja Puolukka. Viljahyvä eli oman aikansa, siitä saatiin arvokkaita kuluttajakommentteja sekä erilaisia mielipiteitä, joiden annettiin hautua minun lisäkseni myös myynnin ja markkinoinnin tekijöiden mielessä.

Aikaa kului ja saman alkuperäisen tuoteidean pariin palattiin uudestaan. Niinpä vanhat reseptit kaivettiin esille, mietintämyssy pistettiin päähän ja ryhdyttiin toimeen; vanhoja makuvaihtoehtoja uudistettiin ja uusia testattiin.

Tuotekehityksen alkuvaiheessa erilaiset tuoteversiot ovat aina oman maun mukaan tehtyjä ja kun tuotteen maku on omasta mielestäni lähellä oikeaa, ovat vuorossa suurempi joukko maistajia. Yleensä lähellä olevat ihmiset eli käytännössä perheeni toimii ensimmäisinä, epäileväisinä ja kriittisinä testaajina. Uuden tuotteen  käyttökohteet ja –tavat ovat oleellisena osana tuotekonseptin mietintää. Testatessani erilaisia variaatioita Makukaura Kaakaon käyttökohteista, oli nuorin pojistani onnellinen, että nyt on vihdoinkin terveellinen ”kaakao”, mitä saa juoda mielin määrin – uusi tuote kun maistui hänen mielestään herkulliselta pelkästään maitoon sekoitettuna välipalana. Hyvä maku ja toimivuus erilaisissa makeuttamattomissa pohjissa olivatkin lähtökohtana tuotteen luomisessa.

Lopulliset tuotevalinnat tehtiin yhdessä myynti- ja markkinointihenkilöstön kanssa ja myyntipäällikkö Raili keksi osuvan nimen: Makukaura. Ensimmäisiksi mauiksi valikoituvat perinteinen suomalainen supermarja – metsämustikka, terveellinen tumma Kaakao sekä maustamaton Paahdettu Vilja.

Uuden tuotteen kehitykseen kuuluu oleellisena osana myös pakkaussuunnittelu, mikä ei tarkoita vain pakkauksen ulkoasua. Ensimmäisenä mietittiin millainen olisi tähän tuotteeseen soveltuva, kuluttajaystävällinen pakkaus. Uudelleensuljettava seisova pystypussi oli paras vaihtoehto tähän tarkoitukseen. Ulkoasun suunnitellussa tuotiin esille tuotteen terveellisyys ja huikea kuitupitoisuus, 20 – 28 % liukenematonta ja liukoista – pääasiassa kauran kuitua, unohtamatta tuotteen sisältämää runsasta kasviproteiinin määrää.

Näin satoja vuosia ruokaperinteisiimme kuulunut Talkkuna uudistui ja nykyaikaistui Makukauraksi. Vatsalle hyvää tekevä ja samalla myös tehokkaasti nälän tunnetta hallitseva tuote löysi tiensä nuorten kuluttajien aamiais- ja välipalapöytään – smoothien, kulhojen, jugurtin, rahkan kumppaniksi.

Henrietta Gullman, tuotekehityspäällikkö